Pissankarkailua, pahaa mieltä ja puudutus. Vai kuitenkin jotain ihan muuta?

January 28, 2018

Muistelen, etten ole tainnut koskaan itse osallistua neuvolan perhevalmennukseen. Olen ollut koulutukseltani kätilö ensimmäistä vauvaa odottaessani lähemmäs 20 vuotta sitten, joten koin se silloin varmaan turhaksi. Ajattelin todennäköisesti, että tiedän jo kaiken oleellisen. 

 

Ohhoh! Kamala tajuta, että enhän mä ole tiennyt oikeastaan yhtään mitään. Ja ei sillä, että olisin sitä oleellista tietoa oikeastaan perhevalmennuksesta saanutkaan. 

Olen ihan samalla tavoin kuin valtaosa synnyttäjistä sukeltanut sokeasti synnytyskulttuuriputkeen. Imemme kaikki jo äidinmaidossa tuon kulttuurin syvälle mielemme ytimeen.

 

En syytä tässä kätilöitä tai terveydenhoitajia tai lääkärikuntaa (no ehkä viimeistä periaatteessa vähän synnytyksen historiaan tutustuneena. Kätilötyö ja lääketiede ovat kaksi eri asiaa, joista kummallekin on tärkeä paikkansa, mutta lääketiede on runnonut aikalailla radikaalisti luonnollisen synnytyskulttuurin yli aikanaan), en syytä synnyttäjiä. Kohdistan kritiikin meidän kulttuuriamme ja raskauden ja synnytyksen ympärillä pyörivää ilmapiiriä kohtaan, jossa me kaikki lillumme mukana ja johon me sokeasti luotamme ja tuudittaudumme. Me olemme se kulttuuri. Uskomme, että teemme jo kaiken parhaalla mahdollisella tavalla. Suomen äiti- ja vauvakuolleisuus on maailman alhaisin. Se riittää todistamaan meille, että kaikki on jo niin hyvin, kuin olla voi ja mitään ei tarvitse muuttaa. Väitän vastaan. Voisimme tehdä eri tavalla ja paljon paremmin. Luulen, että hyötyisimme siitä monella tasolla, ihan taloudellisesta tasosta lähtien siihen kaikista tärkeimpään; yksilön hyvinvointiin. 

 

Valtaosa synnyttäjistä luottaa saavansa kaiken tarvittavan tiedon tarjoiltuna valmiiksi. Me kerromme heille mm. peräpukamista, pissankarkailusta, liitoskivuista, kutinasta, suonikohjuista, närästyksestä, huonosta unesta, masennuksesta, mielialavaihteluista, ummetuksesta, vaikeutuneesta hengityksestä, paineentunteesta, painonnoususta ja emätinilmasta (kyllä, ilmasta, ei limasta, vaikka siitäkin paljon puhutaan ja limatulppa on yksi legendaarisin synnytykseen liittyvä speksi).

Raskaus alkaa kuulostaa vähintäänkin vastenmieliseltä tilalta. Synnyttäjät uskovat saavansa kaiken tarvittavan tiedon, kun näytämme heille diakuvina miten synnytys etenee, annamme sairaalan puhelinnumeron ja sanomme, että kyllä ne siellä tietävät, pyydä puudutus. Synnytys alkaa kuulostaa vähintäänkin siltä, että se ei oikeastaan koske naista itseään millään tavalla, eikä hänen tarvitse sitä ajatella, koska kätilöt ovat synnyttämisen ammattilaisia sentään. Ei näin, EI.

 

Väitän vahvasti, että asia ei ole näin eikä tässä ole oleellinen tieto. Tässä on itseasiassa tieto, jonka voisi melkeinpä jättää kertomatta. Informaatiotulva on valtava ja varsinkin raskaana ollessa tiedon vastaanottaminen ja käsittely on yleensä puutteellista. Olisi ensisijaisen tärkeää keskittyä jakamaan tietoa raskauden ja synnytyksen mukanaan tuomista muutoksista myönteisestä näkökulmasta. Olisi tärkeää korostaa naisen omia mahdollisuuksia vaikuttaa hyvinvointiinsa, omia valtavia, piileviä voimavaroja ja keinoja ottaa niitä käyttöön. Valaa naiseen itsetuntoa, luottamusta omaan kehoon ja sen kykyyn synnyttää uusi elämä, uskoa omaan kauneuteen ja voimaan ja siihen ihmeeseen, mitä hänelle on tapahtumassa. Näyttäiskö valmennustilanne erilaiselta? Istuisiko tuoleissa kasvoja, jotka loistavat ehkä mielenkiintoa ja innostusta? Jäisikö vauvaa odottavan naisen mieleen jokin muu siemen kuin sellainen, mitä me sinne tahtomattammekin kylvämme jatkuvasti näillä vaiva- listoilla, negatiivisilla synnytystarinoilla, mitätöimällä äitiyden arvostusta monin eri tavoin ihan yhteiskunnan toimesta ja tuudittautumalla siihen ajatukseen, että me tiedämme jo tarpeeksi ja kaiken? 

 

Itse olen ollut tukevasti mukana tässä kulttuurissa ihan yhtälailla kätilönä lähes kaikki työvuoteni kuin myös naisena ja synnyttäjänä jokaisella niillä kerralla, kun olen synnyttänyt lapseni.  Olen kouluttautunut kätilöksi ja saanut oppini tässä kulttuurissa ja tässä kulttuurissa työtä myös tehnyt. Tähän saakka. Omakohtainen kokemukseni on nyt, että olen ollut sokea. Puhun siis kahdesta näkökulmasta käsin ja yhtä kaikki, molemmista näkökulmista tarkasteltuna olen tismalleen samalla puolella; naisen ja äidin puolella. Tämä on ollut minulle hyvin silmiä avaava havahtuminen. 

 

Kahdessa viimeisessä omassa synnytyksessäni sisälläni oli jo ehkä pieni siemen siitä, mistä olen nyt puhumassa, mutta en osannut enkä rohjennut tuoda sitä esille kovin näkyvästi enkä oikeastaan tiedostanut, mitä olin hakemassa. Nyt tajuan, että olin hakemassa sitä luonnollisuutta ja sitä voimaa, joka synnytykseen ja naiselle kuuluu! Peräsin omia oikeuksiani kokea synnytys niin upeana, kun se voi parhaimmillaan olla. Henkilökohtaisena, erittäin tärkeänä elämänkokemuksena, joka tapahtuu minulle, minun kehossani ja jossa synnytän kauttani yhden uuden ihmisen maailmaan.  

 

Ostin synnytyslaulukirjan ja opettelin synnytyslaulua ja hengitystä aina kun kävin suihkussa. Mulla ei ollut silti aavistustakaan todellisen rentoutumisen merkityksestä synnytyksessä saati sitten elämässä yleensä. Vuokrasin TENS- laitteen Aktiivinen synnytys ry:ltä. Lilluin ammeessa synnytyksen aikana. Kiskoin ilokaasua ja ahdistuin lopulta 8 cm:ssä ottamaan kohdunkaulan puudutuksen, koska en tiennyt, mitä kehossani tapahtuu. Jos olisin tiennyt, en olisi tarvinnut puudutusta. Mitä? Kokenut kätilö, kokenut synnyttäjä, enkä tiennyt mitä kehossani tapahtuu. No, kyllähän minä tiesin, että kohdunsuun tulee avautua 10 cm, ja paljon muutakin, mitä koulussa oli opetettu ja mitä työssäni olin oppinut, mutta että mitä kaikkea siihen liittyy... Upeita, luonnon tarkasti järjestämiä, hyvin tarkoituksenmukaisia tapahtumia. Nyt vasta tiedän. Olen silti aivan tyytyväinen synnytyksiini. Toimin silloin sillä tieto- ja kokemuspohjalla, mikä minulla oli. Sanotaan, että nainen synnyttää pitkälti niinkuin elää. Synnytykseen heijastuvat omat arvot. Ei ole siis tarkoitus, että jokainen nainen pyrkii synnyttämään samalla kaavalla. Jokaisella naisella on kuitenkin oikeus saada riittävästi tietoa niin, että hänellä on oikeasti mahdollisuus miettiä ja valita, mitä asioita hän pitää tärkeinä lähtökohtina synnytykseensä. 

 

Yksi hyvin tärkeä seikka pääsee meiltä aika usein unohtumaan ja on unohtunut jo yli 2000 vuoden ajan, sen ajan jossa synnytyskultturimme on hiljalleen muokkautunut siihen, missä se nyt on. Tämä seikka on se, että kehon lisäksi meillä on mieli. Raskaus ja erityisesti synnytys on naisen elämässä epäilemättä tapahtuma, jossa kehon ja mielen yhteys on ehdottoman tärkeä ja kokonaisvaltaisesti vaikuttava yhteys, joka tulisi huomioida. Ja se tulisi ehdottomasti huomioida jo raskauden alkuvaiheessa. Se tulisi huomioida myönteisellä tavalla ja herättää nainen huomaamaan tämä yhteys ja se, miten sen kanssa voi toimia.  

Juuri tähän yhteyteen meidän nykyinen synnytyskulttuurimme vaikuttaa voimakkaasti, eikä aina ollenkaan myönteisellä tavalla. Se luo jännitystä ja pelkoa, epävarmuutta, epätietoisuutta ja passiivisuutta. Tämähän ei luonnollisesti palvele ketään, ei synnyttäjää eikä kätilöä. Meillä on tehokkaat lääkkeelliset kivunlievitykset, pelit ja vehkeet, joilla pystymme seuraamaan ja "hoitamaan" monta synnyttäjää yhtä aikaa. Kaikki tämä luovat näennäistä turvaa, mutta eivät välttämättä turvallisuuden tunnetta, jota synnyttäjä kaipaa. Toisen ihmisen antamaa turvan ja läheisyyden tunnetta, kuulluksi tulemista. Pelokkuus ja epävarmuus puolestaan tuovat mukanaan paljon ongelmia synnytyshuoneeseen. Ja ongelmat synnytyshuoneessa tuovat paljon ongelmia naiseuteen ja äitiyteen. 

 

Juttelin viikonloppuna noin kymmenen vauvaa odottavan naisen kanssa. Synnytys oli jollakin parin kuukauden, jollakin viikon tai kahden päässä. Kymmenestä naisesta yksi oli ottanut asioista selvää ja miettinyt oikeasti tulevaa synnytystä. Hän odotti sitä innolla. Muut eivät joko olleet miettineet synnytystä lainkaan (eli toisin sanoen pelkäsivät niin, etteivät edes halunneet ajatella koko asiaa) tai luottivat siihen, että ammattilaiset osaavat hoitaa synnytyksen. Yksi sanoi, ettei ollut ajatellut asiaa siksi, ettei synnytykseen voi mitenkään valmistautua. Tässä vaiheessa mykistyin. Käsittämätöntä.  

 

Toivon niin sydämestäni, että jo 2030- luvun vauvat imevät äidinmaidossa ytimeensä paljon myönteisempää ajattelua raskaudesta, synnytyksestä ja äitiydestä. He saavat äidinmaidossa perhevalmennusta, jossa kerrotaan; naisen keho on ihmeellinen muokkautuessaan kasvattamaan vauvaa sisällään. Se on erilainen, se on äiti, se on pehmeä syli ja vahva kohtu ja rinnat, jotka antavat vauvalle maitoa. Se on kaunis ja taitava ja voimakas hormonimyrsky. Se muuttuu ja se palautuu. Kukaan ei kaadu närästykseen tai liitoskipuihin. Se on ohimenevää. 

 

 

 

 

Share on Facebook
Please reload

Hedelmäpuun blogi
Viimeisimmät postit

March 30, 2019

February 8, 2019

October 15, 2018

Please reload

Arkisto
Please reload

Tags
Seuraa Hedelmäpuuta
  • Instagram - Black Circle
  • Facebook - Black Circle

Ota yhteyttä

Heli Rämäkkö

tmi Hedelmäpuu

Kätilö 

Hypnosynnytysohjaaja

 Imetysohjaaja

Rentoutusohjaaja 

p. 040 5507805

heli@hedelmapuu.me

Seinäjoki

Y- tunnus 2863138-1

rekisteri- ja tietosuojaseloste

Ota yhteyttä, vastaan mielelläni kysymyksiin!

  • Facebook - Black Circle
  • Instagram - Black Circle

© 2017 by Hedelmäpuun Heli. Proudly created with Wix.com