Doulasta kätilöksi tai toisin päin...

March 6, 2018

Puolisen vuotta sitten tavassani ajatella kätilön työstä tapahtui suuri muutos. Se ei todennäköisesti ole kovinkaan radikaalisti näkynyt ulospäin, mutta sisällä se on tuntunut sitäkin enemmän. Ja aivan valtavan hyvälle. 

 

Asia on kytenyt sisälläni varmasti aina, mutta monissa asioissa minulla on ollut tapana soljua sen kulttuurin ja valtavirran mukana, missä on niin helppo soljua. Viimeisinä vuosina olen alkanut kyseenalaistamaan moniakin asioita elämäni eri alueilla ja nyt oli työnkin vuoro. Kun aika on kypsä, asioita tapahtuu.  

Yhtäkkiä tajusin, että olin aika monta vuotta tehnyt työtäni synnyttäjään nähden jotenkin ylhäältä käsin. Tajusin myös sen, että aika moni synnyttäjä olettaakin, että niin sen kuuluu mennäkin. Synnytyksessä kätilö on periaatteessa se, joka johtaa tapahtumaa. Kuten hoitotyössä yleensäkin; ammattilaiset johtavat tapahtumia ja potilaalla on hoitokulttuurissamme hyvin vähän sanansijaa. Meitä on monenlaisia ja monia tapoja tehdä työtä, mutta minä koen, että tein sitä näin. Kuuntelin kyllä, mutta nyt en ole enää varma kuulinko. Olin ystävällinen ja joustava, mutta nyt en ole enää varma, olinko. Joskus mietin, olinko aidosti mukana? Työ tuntui ajoittain liukuhihnamaiselta hommalta, samat rutiinit toistettuna peräkkäin. Se ei aina vastannut sitä, mitä alunperin ajattelin kätilön työn olevan. Toki, sairaalassa teemme työtämme ja siellä tietyt kriteerit ovat paikallaan. Asiantuntijuus on se valttikortti, jolla me ammattilaiset ratsastamme. Jotenkin kuitenkin se läheinen yhteistyö ja synnyttäjän aktiivisuus jäi ja jää edelleen usein puuttumaan. Missä on synnyttäjän asiantuntijuus omasta kehostaan ja omasta itsestään?  

 

 

Nyt on tapahtunut muutos, jossa olen laskeutunut, pudottautunut polvilleni, synnyttäjän ja naisen tasolle ja täydellisesti hänen puolelleen. Koen itse naisena, että minulla on ja kuuluu olla oikeus hankkia tietoa ja tehdä päätöksiä sen mukaan elämässäni ja haluaisin kannustaa kaikkia naisia siihen! Haluaisin olla naisen kannustaja juuri näihin asioihin. Haluaisin antaa tasavertaista voimaa ja tukea, jakaa sitä tietoa, mitä olen vuosien kokemuksella oppinut. Asiantuntijuus on meissä jo valmiiksi, kunhan löydämme sen ja annamme sille mahdollisuuden tulla esille. Ja kunhan hoitokulttuurimme sallii sen tulla esille. 

 

Monen doulan tie kulkee kätilöksi, miksei minun tieni voisi kulkea toiseen suuntaan? 

Share on Facebook
Please reload

Hedelmäpuun blogi
Viimeisimmät postit

March 30, 2019

February 8, 2019

October 15, 2018

Please reload

Arkisto
Please reload

Tags
Seuraa Hedelmäpuuta
  • Instagram - Black Circle
  • Facebook - Black Circle

Ota yhteyttä

Heli Rämäkkö

tmi Hedelmäpuu

Kätilö 

Hypnosynnytysohjaaja

 Imetysohjaaja

Rentoutusohjaaja 

p. 040 5507805

heli@hedelmapuu.me

Seinäjoki

Y- tunnus 2863138-1

rekisteri- ja tietosuojaseloste

Ota yhteyttä, vastaan mielelläni kysymyksiin!

  • Facebook - Black Circle
  • Instagram - Black Circle

© 2017 by Hedelmäpuun Heli. Proudly created with Wix.com