Äidin vaisto.

February 8, 2019

Tiesin 13- vuotiaana, että haluan kätilöksi. En muista enkä tiedä, mistä ajatus tuli, mutta se ei koskaan lähtenyt pois. Ihailin suuresti myös äitejä, joilla oli paljon lapsia. Kirjoitin lukion ensimmäisellä luokalla opon pyynnöstä kirjeen, jossa suunnittelin, mitä aion ylioppilaaksi päästyäni lähteä opiskelemaan. Kätilöksi. Kirje annettiin opolle ja avattiin ylioppilaskeväänä. Oponi oli vitsikäs aikamiespoika ja hän kysyi, olenko nyt aivan varma ja edelleen ihan tosissasi hakemassa opiskelemaan KÄTILÖKSI? Noiden sanojen takaa kuulsi kuitenkin selkeä kunnioitus ammattia kohtaan. Kyllä minä edelleen olin sitä mieltä.

 

Opinnot veivät mukanaan ja kun olin vielä nuori ja kokematon, ajatusmaailma muokkaantui sen mukaan, mitä oppeja sain. Sisälläni on aina kytenyt jokin muu ajatus synnyttämisestä, kuin mihin yleinen synnytyskulttuuri ohjaa, mutta se jäi vain pieneksi kipinäksi, joka lopulta hiipui kokonaan pois. Synnytin itse viisi lasta. Joka kerralla minulla oli jokin vaisto tai toive tai haave, mutta en osannut enkä ymmärtänyt hakea keneltäkään valmennusta tai tukea siihen, enkä silloin - vaikka olin kätilö! - ymmärtänyt mistä on kyse. Harjoittelin synnytyslaulua ja hankin tens- laitteen, olin kylvyssä, mutta silti en koskaan saanut ihan sitä synnytyskokemusta, jonka nyt ehdottomasti haluaisin, jos vielä synnyttäisin. Kahdessa ensimmäisessä synnytyksessä otin selkäpuudutteet ja kolmessa seuraavassa jouduin jokaisessa ottaa kohdunkaulanpuudutteen ollessani 8 cm auki vain siitä syystä, että minä en tiennyt eikä kukaan kertonut. Minä en tiennyt, että luonto on suunnitellut tuohon kohtaan pienen ahdistuksen ja epätoivon tunteen, joka johtuu pelkästään siitä, että kehoon purskahtaa adrenaliinipiikki, joka valmistaa äidin ja vauvan pian tapahtuvaan syntymään. Jos olisin tiennyt, olisin pyytänyt miestäni tsemppaamaan siinä kohtaa ja olisin pyytänyt kätilöä tsemppaamaan siinä kohtaa, koska ihan pian helpottaa. Sen sijaan pyysin puudutusta, koska en kestänyt ja sen sain. 

 

Mikä vika sitten on puudutuksessa? Miksi en olisi tyytyväinen siihen, veihän se kivun mennessään? No, ensinnäkin synnytyskivulla on oma suuri merkityksensä ja toiseksi... Länsimaisessa kulttuurissa naiset kokevat valtavasti synnytyspettymystä. Pettymyksen kokeminen ei liity välttämättä siihen, että synnytys olisi ollut jollakin tapaa hurja kokemus. Synnytys voi toki olla hyvin traumaattinen kokemus ja nykyään puhutaan paljon myös synnytysväkivallasta, mutta nainen voi pettyä myös synnytykseen, joka on kaikilla ulkoisilla mittapuilla mennyt "hyvin". Hän on saanut kivunlievitykset ja synnytys on päättynyt lapsen syntymään. Miksi mariset, kun sinä ja vauva olette elossa? Osaatko olla kiitollinen mistään? Mikä elämys tämän synnytyksen piti olla? 

 

Oma teoriani on seuraavanlainen: Meihin naisiin on aikojen alussa istutettu hyvin voimakas synnytysvaisto ja äidinvaisto. Se on ollut elinehto sille, että ihmissuku on ylipäänsä päässyt jatkumaan maapallolla. Synnytysvaisto on tarkoituksenmukainen, niin kuin kaikki asiat synnytyksessä ja sillä on äärimmäisen tärkeä merkitys siinä, miten äiti kokee synnytyksen ja uskaltautuu antautumaan synnytykselle, miten toipuu siitä ja miten varhainen vuorovaikutus vauvan kanssa käynnistyy. Synnytysvaisto on meissä edelleen, mutta se on vaiennettu historian saatossa ja synnytyskulttuurimme ei juurikaan tue synnytysvaistoon luottamista. Vaisto saatetaan vaientaa peloilla ja epäilyillä, epäluottamuksella, lääkkeillä, toimenpiteillä, passivoimalla synnyttäjät potilaan rooliin ja niin edelleen. Äidille ei läheskään aina jää mahdollisuutta kuunnella omia vaistojaan. Jos äiti kertoo äidinvaistonsa sanovan jotain, häntä ei ehkä uskota. Ja voin ihan hyvin myöntää, etten ole aina kuunnellut äitiä riittävän herkällä korvalla. Vaikka olisi pitänyt.

 

Olin jo vähän kyllästynyt omaan tapaani tehdä työtä kätilönä. En itse työhön, mutta siihen, miten sitä täytyi tehdä. Se kipinä, joka oli sammunut. Muistin, että aika usein olin ajatellut, miten ratkaisu moneen synnyttävän äidin ongelmaan olisi hyvä synnytysvalmennus. Äidin luottamuksen ja tietoisuuden lisääminen synnytyksen suhteen. Kehontuntemus ja synnytyskumppanin opastaminen mukaan synnytykseen. Sitten tapahtui jotain, mikä käänsi kaiken nurinpäin. Asiat, jotka olivat ennen olleet NÄIN, olivatkin nyt NIIN ja päinvastoin. Minusta tuntui, että silmiltäni olivat pudonneet paksut laput ja koin suorastaan herätyksen. Asiaa on vaikea selittää, sen ehkä osaavat kuvitella ne, joille näin on käynyt. Kipinä syttyi! Se syttyi kerrasta ja roihahti liekkiin. 

 

NYT teen sitä kätilön työtä, mitä haluan tehdä ja olen siitä aivan suunnattoman kiitollinen. Tämä on sitä, mitä haluan tehdä. Juuri tämä. Omia vaistojani kuunnellen, synnyttäjää kuunnellen. 

 

 

 

Share on Facebook
Please reload

Hedelmäpuun blogi
Viimeisimmät postit

March 30, 2019

February 8, 2019

October 15, 2018

Please reload

Arkisto
Please reload

Tags
Seuraa Hedelmäpuuta
  • Instagram - Black Circle
  • Facebook - Black Circle

Ota yhteyttä

Heli Rämäkkö

tmi Hedelmäpuu

Kätilö 

Hypnosynnytysohjaaja

 Imetysohjaaja

Rentoutusohjaaja 

p. 040 5507805

heli@hedelmapuu.me

Seinäjoki

Y- tunnus 2863138-1

rekisteri- ja tietosuojaseloste

Ota yhteyttä, vastaan mielelläni kysymyksiin!

  • Facebook - Black Circle
  • Instagram - Black Circle

© 2017 by Hedelmäpuun Heli. Proudly created with Wix.com